Kortteja

Viime syksynä pyydettiin korttia annettavaksi eläköityvälle. Noin yleisluontoisesti kuvajainen alkoi kangastella nopeasti mielessä ja kehittyi paperille helposti. Viimeistelyssä kimalteet lähtivät ehkä vähän laukalle, mutta eihän naivistisessa kukkakedossa voi koskaan olla liian vähän kimalletta, eihän? Joulukortit Jouluksi 2023 tein ensin parit hassut pakettikortit, ja koska saajille personoidut askartelut olivatkin siihen väliin kovin hauskoja, syntyi niitä muutamiaJatka lukemista ”Kortteja”

Joululahjoja

Vuoden 2022 joululahjoiksi piirustelin ensinnäkin tuon yllä olevan. Referenssinä, sanomattakin selvemmin lienee, Tove Jansson. Kyseistä sinistä saapasjalkaheppaa oli toivottu, joten tonttujen kyytiin laitoin sen, A4-kokoisen. Yllä kukkakokoelmaa. Sekatekniikalla toteutettuja A4-kokoisia maalauksia paperille. Akvarelli, guassi, akryyli, akvarellikynät ja -tussit, grafiittikynät, mustat tussit. Tonttujen matkaan lähtivät niin ikään jouluna 2022.

Haltia Timjamin Juhlapäivä

Tämä A2-kokoinen akvarelli-sekatekninen teos on omistettu hänelle, joka rakastaa musiikkia, tanssia, liikettä, eläimiä, luontoa, vapautta ja salaperäisyyksiä! Hänellä on 2 omaa huonetta, joista siihen toiseen tarvittiin seinälle jotain. Hienointahan olisi seinämuraali, mutta helpointa ja nopeinta oli toteuttaa oman fantasiamaailmani näkymä Haltia Timjamin juhlapäivästä. Tämä teos on tosin jo vuodelta 2022, kuten muutama muukin kuvajainen täälläJatka lukemista ”Haltia Timjamin Juhlapäivä”

Valokuvataidetta

Hopeisena hehkuva kuutamo lumisessa metsässä. Sellainen valokuva eräässä valokuvauslehdessä lumosi minut vuosia sitten. Sen kuvan ääressä harkitsin vakavasti kaivelevani järjestelmäkameran kaapista ja opettelevani uudelleen käyttämään sitä. Tuolloin harkinta päättyi siihen tavalliseen: nopeammin piirtäisin tuollaisenkin kuvan kuin opettelisin valokuvaamaan. Valokuvaus on kuitenkin jollain tavalla kulkenut mukana aina. Kuvien räpsyttely onkin toki helppoa, kun kamera kulkee jatkuvastiJatka lukemista ”Valokuvataidetta”

Ihana kevät!

Kevätuhriakvarelli, 2021 Sweet PenelopeAkvarelli, 2021 Kun kevään ensimmäinen lämpöaalto saapui ja sai aikaan harhan pysyvästä lämmöstä, se houkutteli tekemään sarjan värikkäitä kuvia. En tiedä, mistä ”kevätuhri” hiipi päähäni sieltä poistumatta, mutta sanottakoon, ettei kuvalla ole mitään tekemistä sen oopperan kanssa, paitsi ehkä yksi balettia tanssiva hahmo. Kevätuhri vain sopi kuvalle nimeksi. Yhtään sen enempää enJatka lukemista ”Ihana kevät!”

Lehtokääpäsarvikuonotorvisimpukka

Hetken verran suunnittelin laittavani mansikkaa pihalle, ja niin pitkään ajatus tuntuikin hyvältä, kunnes päästiin asiaan: mansikan tuholaiset ja taudit. Siinä kohtaa hylkäsin ajatuksen liian työläänä. Ääneen kuitenkin taas kerran puhuin lukemaani, miten erään tuholaisen vuoksi mansikkamaata kannattaa siirrellä aina silloin tällöin. Mikä lie se ötökkä olikaan, mutta nyt se on lehtokääpäsarvikuonotorvisimpukka, ja näyttää tuollaiselta. OnJatka lukemista ”Lehtokääpäsarvikuonotorvisimpukka”

Let me introduce…

Vieteriukko-Sebastián, A4-kokoinen elintila sillä kummitella hylätyn sirkuksen kulisseissa. Kolkot kuorot kuolleiden. Aikaisemminkin puhuin muutaman sanan töiden nimistä, joten kerrottakoon, että tämän nimi on lähtöisin CMX:n eräästä kappaleesta levyltä Talvikuningas. Tämä oli nimenomaan tilaustyö, mihin haluttiin hirtettyjen karuselli ja ”pikkupirulaiset” tanssimaan sen ympärille. Mitäpä tästä muuta sanoisi… hyvät bileet niillä 🤷🏻‍♀️ A2-kokoinen paperi.

One lazy day

Kissoja, kukkia ja viihtyisää iltapäivää auringon kilossa. Siitähän kissat tykkäävät. A3-kokoinen akvarelli, 2018 Tehdessäni sitä edellistä; Some Sunny Afternoon – leijonakuvaa, valonsäteen kuvaaminen sekä kissaeläimet alkoivat versoa toisenlaista kuvaa aiheesta. Niinpä, saatuani leijonapojan käsistäni, aloin hahmotella valonkilossa leikkivää kissanpentua. Halusin siitä tietyllä tavalla sarjakuvamaisen, korostetusti pentumaisen eläimen, joka ehkä tassullaan yrittää tavoitella ikkunasta lankeavaa valonsädettä.Jatka lukemista ”One lazy day”

Leijonapoika

Some Sunny AfternoonAkvarelli2018 Daydreaming in some sunny afternoon,With the foxes,By dazzling lioness! Ystäväni tilasi minulta värikkään kuvan leijonan tähtimerkin alla syntyneen poikavauvansa huoneeseen. Olin tuolloin vielä syvällä kettujen maailmassa, enkä oikeastaan ollut kissaeläimiä juurikaan piirtänyt. En muista tämän tekoprosessin vaiheita enää tämän enempää, mutta sen muistan, että kun leijona tuohon alkoi hahmottua, yllätin jälleen kerranJatka lukemista ”Leijonapoika”

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus